Välitalosta kirkolle
Kustu Heikki osti vuonna 1923 Kivi-Mantalta määräalan Haastajan tilasta Petsamontien varresta, lähellä kirkonkylää (nykyisen vuoden 2025 Terveystalon paikalta, apteekkia vastapäätä). Lohkomistoimituksessa uusi tila sai nimen Uusi-Rissanen Rnro 21:2.
Ensimmäisen rakennuksen, Pikkupirtin, hirsikehikko rakennettiin Jeesiöjoen varteen Välitaloon. Sieltä hirsikehikko purettiin ja hirret uitettiin Jeesiöjoen lauttarantaan, joka sijaitsi lossirannan yläpuolella. Tämän rakennuksen saksalaiset polttivat vuonna 1944.
Varsinaisen päärakennuksen Kustu Rissanen rakennutti urakkatyönä rakennusmestarin johdolla. Rakennustyössä oli mukana myös paikallisia kirvesmiehiä. Rakennuksen hirret ja muu sahatavara sahattiin Sodankylän Saha ja Mylly -osuuskunnan sahalla, joka sijaitsi Paarmannin rannassa.
Sodankylän rakennuksesta tuli kookas: se oli kaksikerroksinen ja siinä oli kaksi sisäänkäyntiä. Myös kaikki väliseinät olivat hirrestä. Toisessa kerroksessa sijaitsivat käräjäsali, käräjäväen yleisötilat, keittiö, tuomarinhuone ja tuomarin asuintilat. Kunnanviraston valmistuttua käräjien pito siirrettiin sinne, ja Rissasen yläkerta muutettiin asuintiloiksi.
Vähän ennen evakuointia vuonna 1944 talo muutettiin saksalaisten sotasairaalaksi. Osittain ehkä tämän vuoksi talo jäi polttamatta, kun saksalaiset vetäytyivät Lapin sodassa. Koska rakennus säilyi, se otettiin vuonna 1945 evakosta paluun jälkeen kunnansairaalaksi vähäksi aikaa.
Tämä kookas rakennus paloi loppiaisena vuonna 1946, ja palossa menehtyivät iäkkäät sisarukset Heikki, Samfrid, Aada ja Lyydi Anneberg. He olivat juuri palanneet evakosta Kannuksesta ja majoittuneet tilapäisesti Rissaselle.
Eila Kalinina on kirjassaan Töllin tyttö muistellut seuraavaa:
”Rissasen Kustalla oli kaksikerroksinen rakennus, jossa Huuskonen piti kahvilaa. Kahvilassa pidettiin tansseja, joissa soi radiomusiikki. Tanssijat saivat korvilleen kuulokkeet ja musiikin tahdissa tanssittiin. Vaikeaahan se oli, kun johdot eivät sallineet kuin kolme pyörähdystä yhteen suuntaan, seuraavat olivatkin sitten jo kuusi pyörähdystä, kole palautti johdot alkuperäiseen asentoon ja seuraavat kolme veivät uudelle kierteelle.”
Talon pihapiiriin kuului päärakennuksen ja Pikkupirtin lisäksi riihi, makasiini sekä kookas navettarakennus. Navetta oli kylän ensimmäinen betonitiilestä rakennettu. Siinä oli tilat 16 lehmälle, viidelle hevoselle sekä karsinat sioille, vasikoille ja varsoille. Rakennuksessa oli myös karjakeittiö, maitohuone ja saunatilat. Navetan ullakolle johti ajosilta.
Ullakko oli avara: siellä sai heinähäkit käännettyä ja ajaa keula edellä alas. Seinät oli muurattu kolminkertaisiksi, ja välissä oli purutäyte. Yläpohjana oli betoniholvi. Seinätiilet teki Joho Ojuva valimollaan, joka sijaitsi nykyisen Haastajantien ja Kasarmintien kaakkoiskulman alueella. Tiiliä rakennukseen meni Eino Rissasen muistin mukaan 20 000 kappaletta.
Talvisodan aikana, tammikuussa 1940, navettaan osui kolme venäläisten pommikoneen pudottamaa pommia. Kaksi pommia lävisti betoniholvin ja kolmas osui rakennuksen seinän viereen, sen ulkopuolelle. Rakennus sortui täysin, mutta ei syttynyt palamaan. Karjaa rakennuksessa ei ollut, sillä se oli evakuoitu jo sodan alussa vanhaan Välitaloon.
Rissasen päärakennuksen eteläpäädyn ohi (nykyisen Ostoskujan paikalla) kulki Kittilän ratsutie, joka johti Jeesiöjoen pohjoispuolelta Sukuvaaran, Välitalon ja Jeesiön kautta Kittilään.
Karjaa laidunnettiin alkuaikoina nykyisin varuskunta-alueena toimivalla Navettajängällä ja muilla alueen jängillä. 1930-luvun alussa laiduntamisalueena oli Soulusvisan alue, muistelee Eino Rissanen. Jeesiöjoen yli lehmät kuljetettiin lautalla. Erillistä kesänavettaa Soulusvisassa ei ollut. Kun Jeesiöjoen silta valmistui vuonna 1935, lehmien laiduntaminen siirrettiin Välisuvantoon, jossa oli kesänavetta ja niittypirtti.
Loppuosan elämästään Kustu Rissanen asui leskenä Elma-tyttärensä luona Tuovisella, Kitisen itäpuolella.
